Helppoa kasvispohjaista kotiruokaa

Tällä kertaa en hifistellyt mahdollisimman terveellisillä ruoka-aineilla, mutta mielestäni sain lyhyehköllä valmistusajalla aikaiseksi kohtalaisen kauniin, hyvänmakuisen ja jopa terveellisen aterian.

Kuvassa jälleen hiiliteräksinen paistinpannu (*siitä on kerrottu täällä pienellä präntillä) sekä keraaminen (ei siis induktio-)liesi. Proteiinin suhteen pääraaka-aine oli luomutofu, suolan (ja proteiinin) lähteenä oli gluteeniton ja jopa täysin viljaton luomusoijakastike. Tuorevihanneksina käytin REKOsta (lähiruokaryhmä, rejäl konsumption) ostettuja lehtikaalia sekä vihannesportulakkaa ja lisäksi raastettua kesäkurpitsaa sekä punasipuli varsineen lähisukulaisten kotipihalta. Kuivattuina mausteina oli currya ja karhunlaukkaa.

Ruotsin puolelta oli ostettu säilöttyä kirsikkatomaattia, Italiasta alun perin kotoisin. Mielestäni todella upea tuote sisällöltään; ei mitään lisäaineita. Luomukirsikkatomaatti ja luomutomaattimehu. Kyllä oli hyvää. Säilykepurkithan tosin eivät ole terveellisiä; jos niistä ei irtoa alumiinia, niistä voi irrota kemikaaleja. Plääh. Mutta joskus vain tulee tällaisiakin hankittua. Kunhan ei liian usein käytä, niin eiköhän tämäkin tuote jää plussan puolelle. Kaikki tosin kannattaa koetella omalla keholla vähintäänkin, jokaisen sietokyky jokaiselle asialle on yksilöllinen...

En juuri mittaile sitä, paljonko mitäkin raaka-aineita ruokiini laitan. Tässä tapauksessa tofua oli paketillinen, pussitettuja lehtikaalin osia pari kappaletta ja vihannesportulakkaa kaikki mitä oli jäljellä, muistaakseni neljä pientä vartta; muutamat lehdet – en sentään kaikkia – heitin roskiin kun eivät olleet enää kovin tuoreen näköisiä. Paksusta kesäkurpitsasta korkeintaan kolmasosa, punasipuleja yksi. Mausteita laitoin hienostelematta, mutten liikaa.

Entä lapset? Tofu maistui hyvin, kasvikset huonommin. Ah, niin tuttua.

Luovuutta vihanneskammoon lapsiperheessä

En minä tässä mitään sinänsä uutta ole keksinyt, ainakaan muodollisesti. Onhan näitä naamaruokia tehty varmaan useimmissa lapsiperheissä joskus. Mutta luomubroilerin ja sen kanssa kypsennettyjen porkkanoiden lisäksi tässä ruuassa oli myös vihanneksia: terveellistä ruokaa, jota lapset eivät välttämättä niin suuresti rakasta. Vihannessose maistui keskivertoa paremmin, kun olin nähnyt enemmän vaivaa, ja ruokailun aikana omat tuntemukseni pysyivät positiivisen puolella, enkä sortunut siihen, mihin liian usein – eli että kun ruoka ei maistukaan, niin alan hermostua ja kierre on valmis. Isin ruuat vaan eivät oo niin hyviä ja aina pitää protestoida niitä jossain kohdin.

Soseessa on lehtikaalia, kesäkurpitsaa, (salaatti)fenkolia ja erästä salaista asettani: gojimarjoja. Niiden makeuden kuvittelin siivittävän makujen sinfonian lasteni vatsalaukkuun saakka. Osittain erehdyin. Ainakin tytär meinasi aluksi, että ei taaskaan maistu. Miten voi olla? Sehän on nami-namisosetta. Sitten hoksasin, että omassakin annoksessani on aika vähän suolaa. Lisätäänpäs sitä siis kaikille! Hups, lipsahti vähän liikaakin ja jopas maistui tytölle hyvin sen jälkeen. Krhm. Suolapöntössä oli liian isot aukot... :D Ennen kuin todetaan, että liika suola on epäterveellistä, niin tähdennetäänpäs, että pieni suolamäärä kyllä on paikallaan ja varsinkin, kun kyse on puhdistamattomasta ruususuolasta eikä raffinoidusta vitivalkoisesta. Usein ruoka on parhaimman makuista, kun siinä on makea, suolainen, hapan ja karvas tasapainossa keskenään siihen tarpeeseen nähden, mitä itse kunkin keho sillä hetkellä kaipaa. Niin ja sanovat, että on myös viides maku: umami, siis sellainen maukas maku kuin vaikkapa tomaateissa, soijakastikkeissa, herkkusienissä, joissakin juustoissa ja lihassa... ehkä se tomaatti tai soijakastike tähän olisi tehnyt vielä kivan säväyksen.

Oliko gojimarjojen lisäämiseen jokin muukin syy kuin niiden makeus? Itse asiassa kyllä. Kritiikkiä itselleni annoin siitä, että nyt karotenoideja tuli oikein kahdesta lähteestä, ruuassahan oli jo porkkanaa. Ehkäpä se nyt ei kuitenkaan silloin tällöin ole niin vaarallista. :D Yksi syy on se, että niitä tulee helposti naposteltua raakoina, mutta itse asiassa niiden polysakkaridit vahvistavat immuniteettia enemmän kypsennetyssä muodossa, mikäli muistan oikein. Tiibetiläinen marja painii siinä suhteessa samassa sarjassa kuin esimerkiksi palsternakka ja lääkinnälliset sienet, kuten pakuri: polysakkaridit toimivat kehossa paremmin, kun niitä on kuumennettu sopivasti.