Välillä on hyvä miettiä Euroopan nykytilannetta, kuten Timo Koivisto blogissaan tekee. Hänen mukaansa maanosamme muslimiväestö on kasvava, ja eurooppalaiset "alkuasukkaat" yhä vahvemmin maallistuneita – mielestäni myös entistä kiinnostuneempia eksoottisista tai vaihtoehtoisista uskomuksista.
Mutta onko kristinusko koskaan ollut valtavirtaa Euroopassakaan? Minusta vaikuttaa siltä, että Koivistonkin mainitsema aito, henkilökohtainen ja sitoutunut kristillisyys on aina kulkenut monella tavoin valtavirtaa vastaan. Otetaanpa esimerkki monen arvostamasta vuorisaarnasta, jossa Jeesus sanoo näin:
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"
(Matt. 7:13–14, KR 1992)
Virallinen kristinusko eri haaroineen on vielä toistaiseksi suurempi kuin islam, mutta muslimien määrä on mitä todennäköisimmin jo ylittänyt roomalaiskatoliseen kirkkoon kuuluvien jäsenmäärän. Yhtä kaikki, eiväthän uskonnot pelasta? Eihän minkään ison virallisen kirkon tai edes pienen lahkon jäsenyys voi viedä ketään taivaaseen?
Jeesus käski Matteuksen evankeliumin lopussa (28:19–20, KR 1938) tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen, joten kehotan itseäni (miksei muitakin) tekemään sen oman osuutensa. Kuten Kai Niemelä totesi Radio Dein Raamattuavaimessa, miten vaikeuksien keskellä voimme kuulla Jumalan sanovan: "Tehkää sitä, minkä osaatte parhaiten ja katsokaa, kun minä hoidan loput."
Uskon vakaasti, että kerran pelastettujen joukossa on ihmisiä lähes joka puolelta maailmaa, sekä suuriin kirkkokuntiin että pieniin lahkoihin kuuluneita kristittyjä, mutta kaikki eivät suinkaan pääse taivaaseen. Kuten Jeesus sanoi, elämään vievä tie on kapea ja portti ahdas. "Elävät kalat uivat vastavirtaan." Uskonnollisuus itsessään ei pelasta ketään.
Suosittelen lämpimästi myös Timo Koiviston edellistä blogikirjoitusta. Sen kirvoittamista kommenteista haluan poimia yhden ihanan suorasukaisen kirjoituksen ja osan myöhemmästä kommentista!
" -- itse en sanaa 'kirkko' löydä raamatustani ja varsinkin nykyisissä, yleisesti käydyissä keskusteluissa käytettyä sanaa 'kansankirkko' ymmärrän vielä vähemmän. Aivan kuin kansa omistaisi kirkon? Ja niin ollen saisi päättää, mitä siellä tehdään ja ketä siunataan ja miten. Minulle 'kirkko' on paikka jossa seurakunta kokoontuu, tai ainakin on mahdollista kokoontua. Mutta ...'ei Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä'... kuten Stefanus totesi, ennenkuin kivet alkoivat sinkoilla. Itse ymmärrän että Kristuksessa on pelastus ja seurakunnassa tapahtuu – ainakin pitäisi – hengellinen kasvu ja rakentuminen. Mutta jos seurakunnan kokoontuminen on: saatte tulla, saatte olla, saatte pullaa, niin on kyseessä ohjelmalliset iltamat joissa kukaan tuskin rakentuu ja kasvaa opetuslapsena."
---
"Omasta kohdastani olen päättänyt jo vuosia sitten, etten voi – enkä saa – vaatia 'kirkolta' tai keneltäkään ihmiseltä mitään (rakkauden tekoja, laupeutta, yms.) lähimmäisiä kohtaan, jos en aloita itsestäni!!! Haluan todella katsoa peiliin! Ja pyydän että Herra Armossaan 'läpivalaisee' minut ja tuo kaiken omavanhurskauden, ylpeyden ja muun sonnan esiin, jotta voin tehdä parannuksen – ja tekoja joissa se näkyy!"
Lopuksi suosittelen lukemaan vielä Matteuksen evankeliumin 7. luvun jakeesta 15 sen loppuun. Tunnemme opettajat, profeetat ja vastaavat heidän hedelmistään. Ja 'Herra, Herra' ei myöskään riitä taivaaseen pääsyyn – pitäisi myös tehdä taivaallisen Isän tahto!
Siunattua tammikuun jatkoa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti