Erään ex-kalavegetaristin tarina

Synnyin perheeseen, jossa ei syöty punaista lihaa. Vanhempani olivat tulleet siihen tulokseen, että on terveydellisistä syistä paras keskittyä kasvisruokaan. Tähän kulttuuriin kasvoin ja omin sen identiteetikseni jo varhain. Sain kotona lähinnä hyvää ja laadukasta ruokaa luomupainotteisesti, myös heidän itse kasvattamiaan vihanneksia.

Kanaa söin lapsena, mutta viimeistään ala-asteen loppupuolella kyllästyin siihen totaalisesti enkä ole sitä vieläkään suuhuni juuri laittanut. Kalaa (ja varsinkin kananmunaa) olen syönyt koko ikäni, mutta äyriäisiä en. Ala-asteella olin usein ihmettelyn kohteena, koska luokkakavereistani ei löytynyt muita, jotka liha olisi ollut kielletty.

Yläasteelle siirtyessäni jotkut koulukaverit lopettivat punaisen lihan syönnin. Osa heistä lienee edelleen kasvisruokavaliolla, osa on palannut takaisin sekasyöjiksi. Jatkoin entisellä linjalla, söin lounaaksikin hyvää kalavegetaarista kotiruokaa suurimman osan kouluajastani.

Kun muutin opiskelemaan, ei kotiruokaa enää ollut saatavissa. Opiskelijalounasta myyvät ravintolat tulivat tutuiksi. Pidin kyllä niistä, varsinkin siitä, että ruoka ei maksanut paria euroa enempää. Armeijassa sain myös kiitettävästi oman ruokavalioni mukaista sapuskaa.

Ala-asteen loppupuolesta saakka minulle oli kehkeytynyt paha tapa ostaa välipaloikseni suklaata, lakritsia, karkkeja sekä muuta makeaa ja suolaista. Se ei kuitenkaan näkynyt painonnousuna, joten tavasta ei tullut kunnolla pyrittyä eroon. Armeijassa lihoin hieman, kun runsaiden muonituskeskuksen ruokien lisäksi söin myös paljon makeuksia, mikä oli jälkikäteen ajateltuna kyllä hieman turhaa erityisesti hampaitani ajatellen.

Muutettuani Helsinkiin yleiskuntoni alkoi olla huonompi. Ensimmäinen syksyni siellä piti sisällään sitkeähkön flunssan, jonka seurauksena korvani tulehtuivat lievästi ja ruumiinlämpöni nousi hieman, ei kuitenkaan kunnon kuumeeksi asti. Aloin kiinnostua vähitellen yhä lisää luomuruuasta ja tuoreista kasviksista. Tämä kuitenkin tapahtui valitettavan hitaasti. Sen sijaan keksin ostaa luomuvehnästä valmistettuja saksalaisia gluteiininakkeja. Ne maistuivat aivan ihanilta, mutta jälkikäteen ajateltuna niiden syömisestä ei yleensä tullut mitenkään hyvä olo.

Suolistoni alkoi olla vain huonommassa kunnossa, ja laihduin entisestään. Syyllistin itseäni huonosta itsehillinnästä (mitä kyllä tapahtuu vieläkin). Lääkäri oli sitä mieltä, että minulta pitäisi ottaa verikoe keliakian tutkimista varten. Tulos oli negatiivinen, joten jatkoin viljojen syömistä lähes entiseen malliin.

Eräs vaihtoehtohoitaja tutki minulla eri ruoka-aineiden sopivuutta elokuussa 2009. Hän oli sitä mieltä, että suurin ongelmieni aiheuttaja on gluteiini ja varsinkin vehnä. Olin elokuusta marraskuuhun asti sitten gluteiinittomalla ruokavaliolla, vältin muiden muassa myös soijaa, jota olin rakastanut lapsesta saakka. Sitten sain ottaa soijan ja monet muut tuotteet takaisin ruokavaliooni, mutta vehnä jäi edelleen pannaan. Jätin tuossa vaiheessa jo mielellään myös ohran ja rukiin väliin. Vointini ei vielä syksyn aikana erityisesti parantunut, mutta hitaasti kuntoni alkoi kuitenkin kohentua.

Olin kuullut veriryhmän mukaisesta ruokavaliosta. Muistelin, että olisin O-veriryhmää. Siksi olin kovin epävarma, mitä minun tulisi tehdä, koska O-ryhmäläisille suositellaan eniten punaista lihaa; sitä suositellaan myös B-veriryhmälle, mutta sen sijaan A- ja AB-ryhmäläisille se ei sovi välttämättä kovinkaan hyvin.

Pitkän aikaa jahkailin asian kanssa, sillä liha nyt ei ole kovin kauniin näköistä ruokaa ja identiteettini kalavegetaristina oli edelleen melko vahva. Vihdoin helmikuussa 2010 uskaltauduin ostamaan luomukaritsan lihaa. Söin sitä vähän ja yritin edesauttaa sen sulavuutta entsyymien kera poikkeuksellisen paljon. Syönnin jälkeen en kokenut, että ruoka olisi väsyttänyt tai hankaloittanut ruuansulatusta merkittävästi. Varovasti sitten kokeilin sitä uudelleen, ilman ongelmia. Vähän suuremmissakin määrissä.

Maaliskuun alussa muutimme Vaasaan, ja siellä olin aluksi hetken ilman lihaa. Sitten hoksasin, että täällähän myydään luomukaritsaa ihan säännöllisesti, vaikka hyllyssä luomustatusta ei luekaan. Tämän hoksattuani aloin entistä enemmän suosia sitä ruokavaliossani. Joskus sain myös highland-nautaa, luomunautaa tai hirveä.

Olen ollut koko ajan erityisen tarkkana, että en syö tehotuotettua lihaa enkä sianlihaa, joka on veriryhmäruokavaliossa kokonaan kielletty. Olen pyrkinyt syömään lihaa myös eniten silloin, kun syön mahdollisimman vähän hiilihydraatteja samalla aterialla. Leipä, pasta, peruna (joita en muutenkaan syö) ja riisi vaikeuttavat ruuansulatusta, kun niitä syödään yhdessä eläinproteiinin kanssa. Olen huomannut tämän käytännössä, sillä kun olen syönyt lihan kyytipoikana myös esimerkiksi riisi-quinoanäkkäriä, oloni ei ole yhtä pirteä kuin puhtaan liha-kasvisaterian jälkeen.

Olen eittämättä paljon paremmassa kunnossa kuin silloin, kun vielä söin gluteiinipitoista viljaa ja kun en tajunnut, miten terveellistä hyvälaatuinen punainen liha voisi minulle olla - kunhan sillä on seuranaan riittävästi hyvälaatuisia ja omalle keholle hyvin sopivia kasviksia. En edelleenkään ole varma, onko minulla keliakia vai yliherkkyys vehnälle ja viljojen gluteiinille. Sillä ei ole tosin ole paljon väliä, koska tiedän joka tapauksessa, että minun on viisainta välttää kyseisiä ruokia.

Verityyppiruokavalion tärkein auktoriteetti on edelleen Tri Peter D'Adamo. Hänen 25-vuotinen kliininen tutkimuksensa pohjautuu hänen oman isänsä James D'Adamon yli 50 vuotta sitten tekemiin verityyppitutkimuksiin.
"Aloita lisäämällä verityypillesi hyödyllisiä ruokia ruokavalioosi. Seuraavaksi rupea poistamaan vältettäviä ruokia."
(Lähde: www.right4eu.us/finnish/NAPflyerFIb.pdf; lihavointi allekirjoittaneen)

Tri D'Adamo korostaa, että olisi liian yksinkertaista ja suorastaan harhaanjohtavaa väittää, että veriryhmä olisi ainoa ratkaiseva tekijä. Se ei anna patenttiratkaisua ruokavalion suunnittelulle, mutta on yksi osanen mutkikkaassa palapelissä, johon vaikuttavat erilaiset geneettiset tekijät ja ympäristö.
(Lähde: www.terveystaito.fi/Artikkelit/2006_5.htm)

Olen täysin vakuuttunut, että asia on pitkälti kuten edellä on todettu. Veriryhmä voi antaa suuntaviivoja sopivampaan ruokavalioon. D'Adamon mielestä tulee myös suosia luonnonmukaista ja välttää liikaa muunneltua ja jalostettua ruokaa. Kannattaa siis muistaa erityisesti
- ruuan laatu; halpa ruoka ei monestikaan ole edes hintansa väärti, kallis voi jopa olla -> köyhällä ei ole varaa halpaan. Nykyään käytämme ruokaan keskimäärin vähemmän rahaa kuin koskaan aiemmin. Miksi? Voiko määrä muka korvata laadun muuta kuin lisääntyneen lihavuuden ja sairauksien muodossa? Tavaranpaljous on keskuudessamme kovin ylitsepursuavaa sairaudenhoitokustannuksista puhumattakaan.
- itsensä kuunteleminen; millainen olo mistäkin ruuasta tulee?
- superruokien suosiminen; positiivinen ajattelu helpottaa ruuansulatusta sekä edistää terveyttä muutenkin. Huonommat sapuskat on helpompi jättää vähemmälle tai kokonaan pois, jos on jo parempaa tilalla.

Jos asia kiinnostaa sinua lisää, mutta et tiedä veriryhmääsi, voit saada siitä tiedon verenluovutuksen yhteydessä tai lääkärisi voi kirjoittaa sinulle laboratoriolähetteen veriryhmäsi määrittämiseksi. Itse kiinnostuin myös Tri D'Adamon myöhemmästä vaihtoehdosta veriryhmäruokavaliolle, joka on nimeltään The GenoType Diet. Voit kysyä minulta kaikkea asiaan liittyvää lisätietoa, pyrin vastaamaan parhaan taitoni mukaan.

Linkkejä suomeksi:
Kaisa Jaakkolan lyhyt tiivistelmä "The GenoType Diet - ruokavaliot kuudelle eri perimätyypille".
Terveystaito: "Veriryhmäruokavalio, tarua vai totta"
Marjo Urbanski: "Avainkoodit ruokavaliollesi: O,A,B,AB"

Englanniksi:
Peter D'Adamo kirjoittaa blogissaan rasvoista, ruuansulatuksesta ja veriryhmistä.
Keskustelufoorumi
Lista ruoka-aineista, joita eri verityyppien tulisi suosia, välttää tai jotka ovat neutraaleja - TypeBase 4