Luovuutta vihanneskammoon lapsiperheessä

En minä tässä mitään sinänsä uutta ole keksinyt, ainakaan muodollisesti. Onhan näitä naamaruokia tehty varmaan useimmissa lapsiperheissä joskus. Mutta luomubroilerin ja sen kanssa kypsennettyjen porkkanoiden lisäksi tässä ruuassa oli myös vihanneksia: terveellistä ruokaa, jota lapset eivät välttämättä niin suuresti rakasta. Vihannessose maistui keskivertoa paremmin, kun olin nähnyt enemmän vaivaa, ja ruokailun aikana omat tuntemukseni pysyivät positiivisen puolella, enkä sortunut siihen, mihin liian usein – eli että kun ruoka ei maistukaan, niin alan hermostua ja kierre on valmis. Isin ruuat vaan eivät oo niin hyviä ja aina pitää protestoida niitä jossain kohdin.

Soseessa on lehtikaalia, kesäkurpitsaa, (salaatti)fenkolia ja erästä salaista asettani: gojimarjoja. Niiden makeuden kuvittelin siivittävän makujen sinfonian lasteni vatsalaukkuun saakka. Osittain erehdyin. Ainakin tytär meinasi aluksi, että ei taaskaan maistu. Miten voi olla? Sehän on nami-namisosetta. Sitten hoksasin, että omassakin annoksessani on aika vähän suolaa. Lisätäänpäs sitä siis kaikille! Hups, lipsahti vähän liikaakin ja jopas maistui tytölle hyvin sen jälkeen. Krhm. Suolapöntössä oli liian isot aukot... :D Ennen kuin todetaan, että liika suola on epäterveellistä, niin tähdennetäänpäs, että pieni suolamäärä kyllä on paikallaan ja varsinkin, kun kyse on puhdistamattomasta ruususuolasta eikä raffinoidusta vitivalkoisesta. Usein ruoka on parhaimman makuista, kun siinä on makea, suolainen, hapan ja karvas tasapainossa keskenään siihen tarpeeseen nähden, mitä itse kunkin keho sillä hetkellä kaipaa. Niin ja sanovat, että on myös viides maku: umami, siis sellainen maukas maku kuin vaikkapa tomaateissa, soijakastikkeissa, herkkusienissä, joissakin juustoissa ja lihassa... ehkä se tomaatti tai soijakastike tähän olisi tehnyt vielä kivan säväyksen.

Oliko gojimarjojen lisäämiseen jokin muukin syy kuin niiden makeus? Itse asiassa kyllä. Kritiikkiä itselleni annoin siitä, että nyt karotenoideja tuli oikein kahdesta lähteestä, ruuassahan oli jo porkkanaa. Ehkäpä se nyt ei kuitenkaan silloin tällöin ole niin vaarallista. :D Yksi syy on se, että niitä tulee helposti naposteltua raakoina, mutta itse asiassa niiden polysakkaridit vahvistavat immuniteettia enemmän kypsennetyssä muodossa, mikäli muistan oikein. Tiibetiläinen marja painii siinä suhteessa samassa sarjassa kuin esimerkiksi palsternakka ja lääkinnälliset sienet, kuten pakuri: polysakkaridit toimivat kehossa paremmin, kun niitä on kuumennettu sopivasti.

Lihansyönnin terveellisyys ja eettisyys

Otsikko on kovin juhlallinen, mutta ihan pintaraapaisua tässä vain yritän tehdä muutamin linkkisuosituksin ja omakohtaisin kokemuksin.

Nuorempana en syönyt punaista lihaa, koska ajattelin sen olevan epäterveellistä. No niinhän se monesti onkin, ja monelle kaikki vaihtoehdot tuosta ruoka-aineryhmästä ovat enemmän tai vähemmän huonoja. Yläasteelle mentyäni kohtasin eettisistä syistä lihansyönnin lopettaneita. Ymmärsin heitä, mutta oma painopisteeni säilyi terveydellisissä syissä.

Mullistuksen ajattelutavassani koin, kun terveyteni ei ollut kummoisessa kunnossa mm. liikojen viljatuotteiden ja makeuksien tähden ja aloin uskoa, että hyvälaatuinen punainen liha voisi olla minulle jopa terveellistä. Lopulta varovaisten kokeilujen jälkeen päädyin huomaamaan, että ruuansulatuselimistöni ei ainakaan lyhyellä tähtäimellä kärsi punaisesta lihasta (luomu tai riista), joka jopa auttaa jaksamaan päivän mittaan paremmin, jos en syö samalla aterialla kovin hiilihydraattipitoista ruokaa. Hiilarit liiassa määrin väsyttävät muutenkin, mutta karppaajaksi en ole ryhtynyt.

Pessi Peura kirjoitti blogissaan, että hänen ruokavalionsa on siirtynyt enemmän eläinkunnan tuotteita sisältävään suuntaan osittain myös veriryhmäsoveltuvuuden ansiosta. Osittain siis olemme samalla tiellä.

Tämän erittäin mielenkiintoisen ja tärkeän blogauksen osana kannattaa lukea myös kommenttiketju, johon Viidakkomies Olli Posti ottaa osaa mm. seuraavasti:

"Joku niityllä naavapuiden lomassa ruohoa popsiva, lähdevettä naukkaileva oikeasti vapaa ja onnellinen biisoni on se juttu mitä haetaan ja mikä todellakin maistuu - varsinkin jos se on teurastettu lähellä, järkevästi, mieluiten omalla tilalla ja isännän toimesta. En tiedä onko moinen enää sallittua, mutta myös teurastuslaitoksen olosuhteet ja teurastusreissun pituus vaikuttaa aika huikeasti siihen mitä hormonia siitä lihasta lopulta saa."

Niinpä. On todella totta, että stressaantuneissa olosuhteissa viimeiset elinaikansa eläneet eläimet eivät ole parasta mahdollista eläinperäistä ravintoa. Välillä itsekin ostan kaupasta naudan luomujauhelihaa (Tamminen, joskus myös Atria), mutta heti on syytä tiedostaa että se ei ensinnäkään ole vastajauhettua ja toiseksi ei varmaan ainakaan täysin edeltävät kriteerit täyttävää. MiniManista kun pari kertaa olen ostanut vastajauhettua karitsan lihaa, niin on makuelämys ollut heti parempi kuin muutama tunti aiemmin jauhetusta...

Eilen puolestaan löysin Kivihaan Citymarketista mielenkiintoista lihaa: karitsan paahtopaistia ja ylämaan karjan (highland[er]) sisäpaistia. Laitoin tänä aamuna uuniin ja söin niitä lounaaksi. Jälkimmäinen oli väriltään hyvin tummaa ja maultaan voimakasta. Karitsa oli taattua itseään, maukasta sekin. No tietysti makuun saattoi vaikuttaa hieman sekin, että tällä kertaa käytin myös tätä laatusuolaa (vilkaise sivupalkkiani "Alennuskoodit").

Eihän sitä voi riittävästi korostaa, että lihakarjaa tulisi kohdella hyvin. Samoin tietysti viljeltäviä vihanneksiakin, omat asenteemme vaikuttavat jossain määrin kaikkeen elolliseen. Pitäisipä itsekin käydä tutustumassa johonkin laatutilaan, että voisi omin silmin nähdä mitä lihantuotannossa tapahtuu. Sitä Pessi Peura suosittelikin edellä mainitun blogauksen 8. kommentissa.

Mutta entäs tämä: Suomalaiset syövät liikaa lihaa. Lukaisin jutun ja totesin että aika hulluissa määrissä se lihansyönti täällä näyttäisi huitelevan (ja kasvaa koko ajan): tällä hetkellä keskimäärin yli 200 grammaa päivässä. Siis jos keskiverto suomalainen syö tuon verran, niin paljonkohan sitä eniten syövät oikein syövät? Juttu ei selvästi kertonut, laskettiinko tuohon määrään mukaan myös siipikarja vai ainostaan nisäkkäiden liha... kuitenkin puhuttiin juuri punaisen lihan syöntisuosituksista: korkeintaan 300 grammaa viikossa. No tuo on kyllä osalle jo aivan liian vähän, toisille taas aivan liikaa. Itse pyrin tähtäämään n. 600-800 grammaan viikossa. Toki voisin pärjätä hieman vähemmälläkin, mutta toisaalta siipikarjaa en sitten taas syökään kun se hyvälaatuisen lihan saatavuus siinä on punaista lihaa heikompi (josta kuitenkin saan itse parhaat energiat).

Tässäpä oli myös erinomainen blogaus Mustikkatytöltä aiheesta humoristisella kuvallakin varustettuna: Lihansyönti ja terveytemme. Huoli liharuokien AGE-tuotteista ei ole aivan turha. Glykaation (sokeroitumisen) lopputuotteet eivät ole elimistössä lainkaan hyödyllisiä ja niitä on jopa hieman hankala saada sieltä pois. On kuitenkin monia ruoka-aineyhdistelmiä, jotka hommassa auttavat sovelletun veriryhmäruokavalion mukaan. Itse esimerkiksi käytän seuraavia:
omena + mustikka
(lisää +-merkillä varustettu ruoka/ruokia omenan tai mustikan sekaan)
+tuoreet luumut
+limetti
+karitsa
+riisinlese
+punaviini
+(yerba) maté-tee

Tuo maté on erinomainen juoma tässä asissa. Sen pitäisi auttaa AGE-tuotteiden poistossa omenan ja mustikan lisäksi myös yhdistettynä mm. johonkin seuraavista: kirsikka, rypäle (luomu!), tuoreet luumut, lehtikaali, vesikrassi, retiisi, tomaatti, hirven-, lampaan- ja vasikanliha, kalkkuna, hauki, lohi, meritaimen (ei suositeltava usein lajin suojelun kannalta).

Lihansyöntiä kehotetaan myös välttämään kehon emäksisyyden suosimiseen perustuen (liha tuottaa happamuutta, mutta varmaan tehotuotettu vielä paljon enemmän kuin hyvän elämän elänyt, ruoholla ruokittu eläin). Siinä on paljon vinhaa perää, mutta itseäni ei kyllä liha ole ainakaan samassa määrin närästänyt kuin muinoin viljatuotteet tai liika suklaan syönti. Veriryhmäteoriaan kuuluu myös väite, että esim. A-ryhmä voi hyvin, kun kudokset ovat lievästi emäksiset, ja O-ryhmä taas hyvin, kun ne ovat lievästi happamat. Tässä taas yksi syy vatsahapon pitoisuuksien lisäksi selvittää itseä kuunnellen, sopivatko liharuuat paremmin vai huonommin.

Väsyttääkö sinua punaisen lihan syömisen jälkeen? Onko haluton olo? Jos vastauksesi on vähänkään myönteinen, suosittelen lämpimästi kokeilemaan, miltä tuntuisi vähitellen vähentää punaisen lihan osuutta ruokavaliossasi ja korvaamaan se sellaisella ravinnolla, joka pitää virkeämpänä. Vaihtoehtoja: kala (lohta voisi syödä paljon harvemmin, enemmän ahvenia, muikkuja, "roskakaloja" jos löydät), luomusiipikarja (kalkkuna, kanakin ehkä, ja tietty riista jos satut löytämään), siemenet (hamppu, kurpitsa, chia), liotetut ja huuhdellut pähkinät (saksan-, pekaani-) ja mantelit, mahdollisesti hyvälaatuiset soijatuotteet (miso, tempeh, tofu mutta EI soijarouhe/-suikaleet), idätetty riisiproteiinijauhe (alekoodi löytyy tähänkin), hyvälaatuinen spirulina (esim. HealthForce, Puhdistamo) ja chlorella (Sun, Vihreä helmi, Algomed, HealthForce; muut todennäköisesti eivät kovin hyviä).

Kuunnelkaa itseänne! Voitte välttyä punaisen lihan liikakulutukselta! Olen ehkä itsekäs kun haluan syödä punaista lihaa oman terveyteni tähden, mutta ainakin yritin sitä aikani vältellä (kotikasvatuksen myötä tosin). Veriryhmästä huolimatta vanhempani vaikuttavat pärjänneen paremmin ilman lihaa kuin minä – aikuisiässä. Hehän söivät kuitenkin lihaa lapsena, minä en.

Pelkän maun tähden lihaa on mielestäni turha syödä ja näin lisätä ekologista jalanjälkeä, aina löytyy vähitellen jotain parempaa, jos uskaltaa itsensä uuteen maailmaan ajaa. Kannatan globaalia lihankulutuksen vähentämistä, mutta olen huono kantamaan omaa korttani kekoon.

Aidoissa ruuissa keho kyllä antaa palautetta, onko jollekin ruoka-aineelle tarvetta vai ei (kiitos Olli Postille muistutuksesta tocotrienolsin eli riisinlesejauheen kohdalla). Suluissa mainittu herkku ei enää maistu yhtä herkulliselta, kun sitä on syönyt lähiaikoina paljon. Samoin jos hyvää lihaa ei ole hetkeen saanut niin ai että kun maistuu. Pätee muuhunkin aitoon ruokaan.

Mikä sinulle maistuu? Mikä antaa energiaa päivääsi? Allekirjoittaneelle liiassakin määrin luomusuklaa...

Ruuan alkuperä, tehotuotannon epäeettisyys ja makuaisti

Taloussanomien nettisivuilta löytyy järkyttävä artikkeli. Monet jo tietävätkin, millaisiin julmuuksiin lisääntynyt (halvan) lihan syönti on osaltaan johtanut.

Yhtä lailla kasvisruokaakin viljellään nykyisin paljolti kyseenalaisin keinoin. Ruuan ravinteisiin ja makuun vaikuttaa maaperä. Entisaikoihin todettiin hyväksi vuoroviljelyn periaatteet: jokaisella pellolla viljeltiin vaihtelevia lajikkeita, sillä näin siinä säilyivät luonnolliset ravinteet. Nykyään maanviljelystä toteutetaan liian usein siten, että sama pelto toimii vuodesta toiseen saman ruoka-aineen kasvattajana ja siihen tungetaan melkoiset määrät typpeä, fosforia ja kaliumia muut tärkeät ravinteet unohtaen sekä usein myös torjunta-aineita ja kasvinsuojelumyrkkyjä. Jatkossa varmaan yhä voimakkaampia, samaan tapaan kuin antibioottejakin. Ellei tälle touhulle panna stoppia.

Meidän pitäisi tietää, mistä ruokamme on peräisin. Jos syömämme ravinnon alkuperä hämärtyy, ruuasta saa pitkälti enää vain energiaa, mutta ei juuri muuta. Syömme ja lihomme, mutta emme kuitenkaan tule kylläisiksi. Jaksamme huonommin, olemme väsyneitä aterian jälkeen ja pian kaipaamme taas lisää.

Kaiken huippuna ruoka itsessään saattaa olla hyvin mautonta ilman makua vahventavia tekijöitä. Lihan, kasvisten ja viljojen pitäisi itsessäänkin maistua joltakin! Luottakaa hyvät ihmiset makuaistiinne - kunhan on kyse suht lisäaineettomasta ruuasta. Arominvahventeet kuten natriumglutamaatti (E621 / MSG) hämäävät makuaistia, mutta ruuan pitäisi maistua hyvältä ilmankin näitä erityisesti aasialaisen keittiön suosimia lisäaineita. Ja jos se ei maistu, niin joko se on huonolaatuista tai sitten et ole vielä tottunut aidosti hyvänmakuiseen ruokaan.

Totuttaminen on tärkeää. Jos totutamme itsemme makeaan ruokaan, saatamme huomata haluavamme yhä vain makeampaa. Jos taas vältämme makeaa, huomaammekin sitä monessa ruuassa, jossa emme ennen sitä havainneet. :) Itse tunnun olevan hypoglykeemikko; kun syön nopeita hiilihydraatteja vähänkään liikaa, verensokerini nousee pikkuhetkeksi ylöspäin mutta laskee sitten hyvin pian rajusti alas. Tämä ilmenee mm. vapinana, hermostuneisuutena ja järkevän ajattelun puutteena. Kuulostaako tutulta?

Alkoholisteista yllättävän suuri osa on hypoglykeemikkoja ja diabeetikkoja. Tähän on vähähiilihydraattista ruokavaliota puolustava kirurgi, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri Antti Heikkiläkin viitannut.

Minulla on vielä todella paljon opittavaa itsehillinnässä. Tarkoitan, että syön usein liian paljon ja liian usein helppoa ruokaa. Samaan syyllistyvät varmasti monet muutkin, mutta itseäni asia häiritsee tosi paljon. Tässä on omaan syömiseeni tärkein kehittämiskohde. Onko kellään vinkkejä? Olen miettinyt, että kun pistän suuhuni kuivattuja marjoja, siemeniä, pähkinöitä ja vastaavaa, niin pitäisikö samalla maustaa niitä hippusella luonnollista suolaa ja mausteita. Tai ehkä suurin ongelma on, että en etukäteen päätä, mihin lopetan. Syömistä on aina niin helppo jatkaa: otanpa vielä vähän...

Kommentoikaa toki, jos ajatuksia heräsi! Varmasti monella teistä on mm. gmail-osoite, jota itse käytän kirjautuessani bloggeriin.