Helppoa kasvispohjaista kotiruokaa

Tällä kertaa en hifistellyt mahdollisimman terveellisillä ruoka-aineilla, mutta mielestäni sain lyhyehköllä valmistusajalla aikaiseksi kohtalaisen kauniin, hyvänmakuisen ja jopa terveellisen aterian.

Kuvassa jälleen hiiliteräksinen paistinpannu (*siitä on kerrottu täällä pienellä präntillä) sekä keraaminen (ei siis induktio-)liesi. Proteiinin suhteen pääraaka-aine oli luomutofu, suolan (ja proteiinin) lähteenä oli gluteeniton ja jopa täysin viljaton luomusoijakastike. Tuorevihanneksina käytin REKOsta (lähiruokaryhmä, rejäl konsumption) ostettuja lehtikaalia sekä vihannesportulakkaa ja lisäksi raastettua kesäkurpitsaa sekä punasipuli varsineen lähisukulaisten kotipihalta. Kuivattuina mausteina oli currya ja karhunlaukkaa.

Ruotsin puolelta oli ostettu säilöttyä kirsikkatomaattia, Italiasta alun perin kotoisin. Mielestäni todella upea tuote sisällöltään; ei mitään lisäaineita. Luomukirsikkatomaatti ja luomutomaattimehu. Kyllä oli hyvää. Säilykepurkithan tosin eivät ole terveellisiä; jos niistä ei irtoa alumiinia, niistä voi irrota kemikaaleja. Plääh. Mutta joskus vain tulee tällaisiakin hankittua. Kunhan ei liian usein käytä, niin eiköhän tämäkin tuote jää plussan puolelle. Kaikki tosin kannattaa koetella omalla keholla vähintäänkin, jokaisen sietokyky jokaiselle asialle on yksilöllinen...

En juuri mittaile sitä, paljonko mitäkin raaka-aineita ruokiini laitan. Tässä tapauksessa tofua oli paketillinen, pussitettuja lehtikaalin osia pari kappaletta ja vihannesportulakkaa kaikki mitä oli jäljellä, muistaakseni neljä pientä vartta; muutamat lehdet – en sentään kaikkia – heitin roskiin kun eivät olleet enää kovin tuoreen näköisiä. Paksusta kesäkurpitsasta korkeintaan kolmasosa, punasipuleja yksi. Mausteita laitoin hienostelematta, mutten liikaa.

Entä lapset? Tofu maistui hyvin, kasvikset huonommin. Ah, niin tuttua.

Luovuutta vihanneskammoon lapsiperheessä

En minä tässä mitään sinänsä uutta ole keksinyt, ainakaan muodollisesti. Onhan näitä naamaruokia tehty varmaan useimmissa lapsiperheissä joskus. Mutta luomubroilerin ja sen kanssa kypsennettyjen porkkanoiden lisäksi tässä ruuassa oli myös vihanneksia: terveellistä ruokaa, jota lapset eivät välttämättä niin suuresti rakasta. Vihannessose maistui keskivertoa paremmin, kun olin nähnyt enemmän vaivaa, ja ruokailun aikana omat tuntemukseni pysyivät positiivisen puolella, enkä sortunut siihen, mihin liian usein – eli että kun ruoka ei maistukaan, niin alan hermostua ja kierre on valmis. Isin ruuat vaan eivät oo niin hyviä ja aina pitää protestoida niitä jossain kohdin.

Soseessa on lehtikaalia, kesäkurpitsaa, (salaatti)fenkolia ja erästä salaista asettani: gojimarjoja. Niiden makeuden kuvittelin siivittävän makujen sinfonian lasteni vatsalaukkuun saakka. Osittain erehdyin. Ainakin tytär meinasi aluksi, että ei taaskaan maistu. Miten voi olla? Sehän on nami-namisosetta. Sitten hoksasin, että omassakin annoksessani on aika vähän suolaa. Lisätäänpäs sitä siis kaikille! Hups, lipsahti vähän liikaakin ja jopas maistui tytölle hyvin sen jälkeen. Krhm. Suolapöntössä oli liian isot aukot... :D Ennen kuin todetaan, että liika suola on epäterveellistä, niin tähdennetäänpäs, että pieni suolamäärä kyllä on paikallaan ja varsinkin, kun kyse on puhdistamattomasta ruususuolasta eikä raffinoidusta vitivalkoisesta. Usein ruoka on parhaimman makuista, kun siinä on makea, suolainen, hapan ja karvas tasapainossa keskenään siihen tarpeeseen nähden, mitä itse kunkin keho sillä hetkellä kaipaa. Niin ja sanovat, että on myös viides maku: umami, siis sellainen maukas maku kuin vaikkapa tomaateissa, soijakastikkeissa, herkkusienissä, joissakin juustoissa ja lihassa... ehkä se tomaatti tai soijakastike tähän olisi tehnyt vielä kivan säväyksen.

Oliko gojimarjojen lisäämiseen jokin muukin syy kuin niiden makeus? Itse asiassa kyllä. Kritiikkiä itselleni annoin siitä, että nyt karotenoideja tuli oikein kahdesta lähteestä, ruuassahan oli jo porkkanaa. Ehkäpä se nyt ei kuitenkaan silloin tällöin ole niin vaarallista. :D Yksi syy on se, että niitä tulee helposti naposteltua raakoina, mutta itse asiassa niiden polysakkaridit vahvistavat immuniteettia enemmän kypsennetyssä muodossa, mikäli muistan oikein. Tiibetiläinen marja painii siinä suhteessa samassa sarjassa kuin esimerkiksi palsternakka ja lääkinnälliset sienet, kuten pakuri: polysakkaridit toimivat kehossa paremmin, kun niitä on kuumennettu sopivasti.

Kukon reisiä

Aijai kun eilisiltainen ruoka näytti hyvältä. Oli se kyllä maukastakin. Kiitos ruuan valmistajalle ja Hänelle, joka on ruuan iloksemme luonut. :)

(no, itse maustoin nuo reidet ennen laittamista uuniin... niissä on tuoretta timjamia ja kynteliä, lähi-luomuruokaa... ja sitten vähän kauempaa tullutta kurkumaa keltaista väriä antamassa.)

Kukon reidet tulevat Viskilän tilalta Vampulasta. Ovat GMO-vapaita.
Kasviksina reippaasti broccolinia eli kapeita parsakaaleja (Bimi), maa-artisokkaa, bataattia ja varsiselleriä, joista kaksi viime mainittua luomua. Tuunasin annosta kuvan oton jälkeen lisäämällä oliiviöljyä ja suolaa (suolaa oli aivan vähän ja oliiviöljyä ei lainkaan tässä kuvan oton hetkellä).

Kuvassa myös ruokaan kuulumattomia esineitä, mistä pahoitteluni. Haluan kuitenkin kertoa jotain yhdestä esineestä. Yläoikealla näkyy hiiliteräksinen paistinpannu. Ei siis mitään pinnoitetta! Pannuun tulee vähitellen non-stick-pinta, kun sitä muistaa huoltaa eikä liiemmälti välitä sen tummumisesta. Eikä ollut edes kovin kallis. :) Toki tämä muistuttaa varsin paljon valurautapannua, eli on erittäin painava, mutta tuo pinta tosiaan käyttäytyy hieman eri tavalla.

Arvaa raaka-aineet!

Edellisen blogauksen jälkeen on tapahtunut todella paljon monenlaista. Mutta kertomatta tässä yhtään enempää, haluaisitteko arvata mitä tässä herkullisessa ruuassa on? :) :P

Tänään söin jotain samankaltaista, mutta kasvikset olivat pitkälti erilaisia.

Ruuan ja veden laatu sekä syömisen ja juomisen "vaikeus"

Olen varmasti tullut viime vuosina antaneeksi lähipiirilleni informaatiota, että syöminen on hankalaa. Myönnän, että se on osatotuus. Itselläni kun on taipumus suhtautua tähänkin aiheeseen turhan dogmaattisesti - kuvittelinhan ykskantaan lihankin jo lapsuudesta opittuna olevan epäterveellistä kaikille. Enkä oikein ole edes oppinut vieraskoreaksi, vaan osaan kieltäytyä liiankin hyvin tarjottavista, joita en kotona popsisi. Anteeksi kaikille, joita tällä tavoin olen loukannut!

Mutta sitä minun on vaikea ymmärtää, kun Viidakkomies Olli Posti hehkuttaa televisiossa ja radiossa kuinka ruokahifistely on helppoa, ruuanlaittoon ei mene aikaa ja terveys ja fiilikset on paremmat kuin koskaan, niin haastattelija tokaisee suunnilleen että "kuulostaapa vaikeelta"!? Omasta näkövinkkelistäni katsottuna moinen ei todellakaan kuulosta vaikealta, varsinkin kun ei tarvitse ruokaa saadakseen pelata eurojen kanssa kuten itse vielä teen. Välillä rohkeus sijoittaa arvokkaaseen ruokaan tahtoo itsellänikin pettää, viimeisimmäksi kun mietin, tilatako hyvin ravinnetiheää, kasviperäisiä EPA- ja DHA-rasvahappoja sisältävää Marine Phytoplanktonia vai ei (perin oiva omega 3:n lähde kasvissyöjille). Silti on hyvä muistaa, että ennemminkin pitäisi miettiä, meneekö raha hukkaan kun ostaa halpoja tuotteita. Käytännössä näin hyvin monesti on, arvokas tuote on sijoitus eli investointi, ei tuhlausta. Sen sijaan halvan ostaminen hyvin usein on tuhlausta!

Minun on myös vaikea ymmärtää sitä, miksi ruoka-asioissa laatutietoisuus koetaan monesti "vaikeaksi". Verratkaapa: he, jotka ovat tulleet hankkineeksi hifikaiuttimet kotiinsa, eivät varmasti kovin mielellään enää kuuntele musiikkia tusinakajareista. He, jotka ovat saaneet kotiinsa uuden, paremman tietokoneen tai isomman näytön/television, eivät enää mielellään käytä hitaampaa konetta tai katsele pienempää ruutua. Auto, joka tarvitsee korkeaoktaanista bensiiniä, ei tule toimeen liikaa etanolia sisältävällä bensiinillä.

He, jotka ovat tottuneet parempaan ruokaan ja juomaan, eivät varmasti koe hankalaksi pysytellä siinä - hankalaa olisi palata takaisin huonompaan ja huomata konkreettiset seuraamukset kehossaan. Eipä ole itsenikään kovasti tehnyt mieli hanavettä kun on hetken aikaa käyttänyt tuoretta lähdevettä.

Ottakaapa vähitellen selvää, löytyykö lähistöltänne hyvälaatuista lähdettä (jos tällä Jaakko Halmetojan kehittämällä sivustolla ei ole mitään mielenkiintoista lähistöllä, älkää lannistuko!) ja jos, niin pyrkikää käyttämään sitä hanaveden sijaan mikäli sen ulkoinen ja sisäinen laatu tuntuu täyttävän kriteerit. Aina se suinkaan ei ole itsestäänselvää. Keskimääräinen lähdevesi verrattuna keskivertoon hanaveteen vaan saletisti on aivan huikean paljon parempaa!

Ja lopuksi - suomalaisilla tulee olla oikeus omiin luonnonvaroihinsa. Lähteiden oikeuksia ei missään tapauksessa saa myydä vesimarkkinoille rynnänneille kansainvälisille suuryrityksille! Mitäh, suomalaisten ainutlaatuinen mahdollisuus muka tuhrittaisiin myymällä laatuvesi ulkomaiseen omistukseen? Tätä emme anna poliitikkojen tehdä! Kyllä Suomen vesistä muuallekin riittää, mutta ei tällä tavoin! Täytyyhän muita keinoja olla olemassa. Käykää allekirjoittamassa Oikeus pohjaveteen -adressi, jossa on vielä aivan liian vähän nimiä. Kertokaa minulle, jos tiedätte jonkin toisen adressin, jossa on sama sisältö mutta enemmän allekirjoituksia :)

Aitoa ruokaa

Areenassa on taas erittäin suositeltava dokumentti. Väärennetty ruoka kestää 30 min ja toimittajana on Matts Dumell. Käykää vilkaisemassa, itse olisin toivonut että dokkari olisi ollut hieman pidempikin!
(viimeinen katselupäivä on 23.3.)

Ruotsalainen Mats-Eric Nilsson on kirjoittanut jo kolme mielenkiintoista kirjaa (Den hemlige kocken, Äkta vara ja Döden i grytan). Kaksi niistä on jo suomennettu: Petos lautasella ja Aitoa ruokaa.

"Nilssonin kirjoja Den hemlige kocken ja Äkta vara on Ruotsissa myyty lähes 400 000 kappaletta, ja Ruotsin elintarviketeollisuus on joutunut jättämään tuotteistaan lisäaineita pois. Lisäksi se on joutunut karsimaan valheellisia mainoslauseitaan."
(Lähde: http://www.luomu.fi/tietopankki/aitoa-ruokaa-vaarentamattoman-ruoan-opas-2/)

Näin se on että jos kuluttajat ovat valveutuneita, elintarviketeollisuus ei voi jatkaa aivan entiseen malliin.

Dokumentin katsottuani alan olla entistä varmempi, että aidompaan ja lisäaineettomampaan ruokaan alkaa löytyä laajempaa kiinnostusta Suomessakin. Tosin vaikuttaa siltä, että suomenruotsalaiset ovat asiassa paljon pidemmällä. Herätkää, suomenkieliset! :D

Päivitin muuten yhtä punaista lihaa koskevaa vanhempaa blogaustani. Lisäys kirjoituksen lopussa. Kiitos jälleen Mikolle!

Lisäys 24.2.: Taloussanomat kirjoitti samasta asiasta lähteenään Mats-Eric Nilssonin Aitoa ruokaa. Häntä tosiaan ei kauheasti tuossa TV-dokumentissa mainostettu, vaikka samasta asiasta puhutaan. Outoa, mutta silti hyvä edes että suomenkielisetkin alkavat enenevässä määrin kiinnostua ruokansa laadusta!